sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Svalbard

Laskimme ankkurin sumuisen Isbjörnhamnan lahteen puolen yön aikaan lauantaina 28.7. neljän ja puolen vrk:n merimatkan jälkeen.
Kello 01 yöllä.

Purjehdus ei ollut kovin nautittava, se oli pääasiassa moottorointia joko pläkän tai vastatuulen vuoksi. Ilon aiheita olivat valaat, delfiinit ja myrskylinnut, joiden taiturillinen lento toi ne välillä parin metrin päähän veneestä. Outoa saada katsekontakti linnun kanssa. Pyrimme Karhusaarelle, mutta sinne oli perustettu "tuulitehdas" - kohde oli aina tuulen silmässä eikä saarelle kohtalaisessa aallokossa päässyt edes moottorin avustamana.
Ensin pääsimme kohti Karhusaarta, sitten luovimme ja lopulta luovutimme.
Pysähdyimme pilkille, mutta ei napannut. Hornsundissa saimme norjalaispurjehtijoilta
kuivattua turskaa ja keitto-ohjeet. Tuli ihan syötävää, vaikka kalan haju ei houkutellut.
 Heti ankkurilaskun jälkeen lahti täyttyi läheisen jäätikön jäästä. Kippari jakoi jäävahtivuorot, ettei mikään isompi järkäle painaisi ankkuriketjua tai jäät saartaisi venettä. Rami otti ensimmäisen vuoron, mutta se jäi siihen - väsymys painoi eikä pienten kimpaleiden rapina ja kolina veneen kylkeen häirinnyt. Aamulla vuorovesi oli vienyt jäät.
 

Läheinen jäätikkö jyrähteli kuin ukkonen. Lohkeavat kimpaleet ajelehtivat
vähitellen merelle.
 Aamu oli paitsi jäätön myös tyyni ja sumuton eli mitä parhain sää mennä maihin. Ennen rantautumista Rami opasti aseen käytössä. Reppuun pakattiin myös valopistooli ja käsisoihtu. Siis jääkarhun varalta. Maasto oli kumpuilevaa ja jokaisen kukkulan takana potentiaalinen karhu vaanimassa.

Täällä on puolalainen tutkimusasema (20 hlöä kesällä, 10 talvella) ja tapasimme jäätiköllä pari tutkijaa. Jääkarhuja ei ole tänä vuonna paljon, koska merijäätä - ja samalla hylkeitä - on vähän.
Iltapäivällä saunoimme ja tietysti oli pakko käydä kastautumassa, veden lämpö on 0,6 C, ilma 5 C.
Täältä jatkamme sään ja mielihalujen mukaan kohti Longyearbyenia, jonne on noin 100 merimailia. Siellä lienee gsm-yhteys. Mutta siihen asti: kaikki hyvin Mantalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti