Petroskoissa nettiin

Päivitys ei ole onnistunut, koska sähköpostipäivitys satelliittipuhelimella ei toiminutkaan. Syy: satelliittipuhelimen mukana tullut asennus-CD ei sisältänyt modeemin ajuria Windows 7:lle. Olisi pitänyt testata kunnolla kotona... Toisaalta on ollut hyvin rentouttavaa olla ilman nettiä - ei sähköposteja, ei päivityksiä. 

Lyhyesti tunnelmat ensimmäiseltä viikolta: mahtavaa! kiinnostavaa! hauskaa! Reissu ja tämä maa ovat jotain, mitä emme ole koskaan kokeneet. Lyhyissä päivityksissä ei saa kaikkea sanottua, mutta ehkä sitten joskus, matkan jälkeen.

Kirjoitettu 27.6. (kun luulin, että email-päivitys toimii):

Lähtö Nevalle tapahtui kello 01.30 tuulisessa ja sateisessa säässä. Joka veneeseen tuli luotsi tai kaksi - meille kaksi. Vanhempi herra sinisissä asusteissa otti ohjat, nuoremman mukanaolo jäi arvoitukseksi. Kummatkin olivat varautuneita ja hiljaisia. Ei kelvannut tee eikä suklaa. Ehkä oli kielletty nauttimasta mitään. Kun keskustan nostosillat olivat takana viideltä aamulla, luotsijoukko jätettiin veneistä maihin.

Öinen ajo halki kaupungin oli kokemus. Rakennukset ja sillat loistivat valoja, seasta oli vaikea erottaa poijujen tuikkuja. Liikenne oli vilkasta. Vähitellen vaaleni, ja keskustan hulppeat rakennukset muuttuivat kerrostaloiksi, ne omakotitaloiksi ja lopulta jokivarsi oli lähinnä pusikkoa. Puoli viideltä iltapäivällä kiinnityimme pienen kaupungin kivilaituriin lähelle Nevan suuta Laatokalle. Matkalla oli kolmen tunnin pysähdys, joten jokiosuus kesti 12 tuntia. Vastavirta oli koko matkan noin kolme solmua, paikoin enemmänkin. Unta ei illalla tarvinnut kauan odottaa.

Seuraavana aamuna, 26.6. meidät kuskattiin pienellä veneellä Oreshekin linnoitukseen, joka on rakennettu 1300-luvulla strategiseen paikkaansa. Vallassa ovat välillä olleet ruotsalaiset, ja paikka on toiminut sekä varuskuntana että vankilana.

Lähtö Laatokalle viivästyi, kun puolalaisen Legian starttimoottori hajosi. Kone saatiin kuntoon ja yhdeksän veneen letka suuntasi tyynessä yössä viimeiselle vastavirtaosuudelle ennen Euroopan suurinta järveä. Laatokalla olimme vapaat seilaamaan omaa reittiämme. Sisävesillä meidän piti jonossa seurata Pietari I:tä.

Järjestäytymistä. Vasemmalla punainen Luna (Saksa),
edessä sinininen Operon (Puola), ketsi Legia ja Pietari I.

Laatokka on matala eteläpäästään. Kymmeniä maileja kaiku näytti keskimäärin viittä metriä. Tyyni sää ja moottorointi ei sen vuoksi harmittanut; parempi pläkä kuin myräkkä tällaisella järvellä. Yhdentoista tunnin koneajon jälkeen kiinnityimme Konevitsan saaren laituriin ja lähdimme tutustumaan luostariin. Naisilla oli oltava päähuivi ja pitkä hame - jälkimmäistä en omistanut, joten toivottavasti en aiheuttanut mielipahaa. Kun palasimme veneelle, alkoi paikallisia (farkkuasuisiakin naisia) kerääntyä laiturille. Pari poikaa toi laatikollisen kietaisuhameita ja huiveja - yhteysalus mantereelta oli saapumassa.

Valamossa pukeuduimme kirkkoon mennessä asiallisesti.
Vasemmalla saksalaisen Lunan kippari Astrid.