Longyearbyen 78 N

Upeiden Hornsundissa vietettyjen päivien jälkeen ajoimme torstaina 2. elokuuta Longyearbyeniin, Svalbardin pääkaupunkiin. Nyt pilvet roikkuivat alhaalla leikaten vuorenhuipuilta päät, tihutti ja oli koleaa. Satamasta löytyi kaksi vierasvenelaituria ja hyvin tilaa. RusArcin regattaan osallistunut Operon oli yksi kuudesta vierasveneestä. Toinen laitureista oli aivan uusi, jäät veivät luultavasti edellisen. Laiturointitilanne saattaa muuttua vuosittain.

Longyearbyenissä on noin 2000 asukasta. Kaikki tarpeellinen löytyy täältä:ruokaa, polttoainetta, vettä, pyykkikone, suihku, netti, kahviloita, ravintoloita. Paikka ei ole kaunis tai viehättävä, mutta ei sentään yhtä karu kuin 20 merimailin päässä samassa Isfjorden-vuonossa sijaitseva venäläinen kaivoskaupunki Barentsburg (joka on saanut nimensä hollantilaisen Barentsin mukaan). Longyearbyenin perusti vuonna 1906 Bostonin Arktinen hiiliyritys, jonka yksi omistajista oli John Munro Longyear.

Ihan ensimmäiseksi kävimme Sysselmannin hienossa uudessa toimistossa ilmoittautumassa ja hakemassa viinakortit. Luit oikein. Svalbardilla on edelleen vanhaan perinteeseen nojautuva laki, joka sallii ostaa kaksi pulloa viinaa ja 24 tölkkiä olutta kuukaudessa. Pullon tai tölkin tilavuutta ei ole määritelty, sama ostatko puoli litraa vai litran, kopallisen 0,33 l tai 0,5 l tölkkejä. Viiniä saa ostaa rajattomasti, koska lakia laadittaessa ei sitä ollut täällä saatavilla.
Juoma- ja ruokavarastojen täydennyksen lisäksi kiertelimme matkamuisto- ja ulkoiluvaateliikkeitä. Niitä riittää, sillä sesonkina täällä käy paljon turisteja. Kahden päivän aikana satamassa pyörähti ainakin viisi erikokoista risteilylaivaa, osa sympaattisia vanhoja, pieniä laivoja. Ihan sataman lähellä uiskenteli yhtenä aamuna parvi maitovalaita, sekä valkoisia aikuisia että harmaita poikasia.

Kaksi päivää Longyearbyenissä riitti. Lauantaina iltapäivällä ajoimme Barentsburgiin. Se oli kuitenkin niin masentava, että jatkoimme vielä illalla matkaa kohti Forlansundetia. Lähtiessä näimme muutaman maitovalaan vuonon reunassa. Navakka pohjoistuuli sai meidät jäämään ankkurilahteen jo ennen suunniteltua Eidembuktan yöpymispaikkaa. Ihan hyvä, sillä päivä oli venynyt pitkäksi ja taco-illallinen syötiin kello yksi yöllä. Edelleenkään ei tarvitse keinovaloa, aurinko paistaa horisontin yllä 78 leveysasteella elokuun 21. päivään saakka.

Barentsburg

Aurinkoinen Hornsund

Pysähdyimme Spitzbergenin eteläisimpään vuonoon kolmeksi päiväksi. Tulopäivän sumuinen sää vaihtui pilvettömään auringonpaisteeseen. Maisema oli uskomattoman upea. Kävimme kolmessa eri ankkuripaikassa, kaikki olivat erilaisia ja omalla tavallaan kiinnostavia.

Nolla-asteiseen veteen ei parane pudota. Vaaranpaikka on rantaan murtuva aalto.

Svalbard

Laskimme ankkurin sumuisen Isbjörnhamnan lahteen puolen yön aikaan lauantaina 28.7. neljän ja puolen vrk:n merimatkan jälkeen.

Kello 01 yöllä.

Purjehdus ei ollut kovin nautittava, se oli pääasiassa moottorointia joko pläkän tai vastatuulen vuoksi. Ilon aiheita olivat valaat, delfiinit ja myrskylinnut, joiden taiturillinen lento toi ne välillä parin metrin päähän veneestä. Outoa saada katsekontakti linnun kanssa. Pyrimme Karhusaarelle, mutta sinne oli perustettu "tuulitehdas" - kohde oli aina tuulen silmässä eikä saarelle kohtalaisessa aallokossa päässyt edes moottorin avustamana.

Ensin pääsimme kohti Karhusaarta, sitten luovimme ja lopulta luovutimme.

Pysähdyimme pilkille, mutta ei napannut. Hornsundissa saimme norjalaispurjehtijoilta
kuivattua turskaa ja keitto-ohjeet. Tuli ihan syötävää, vaikka kalan haju ei houkutellut.

 Heti ankkurilaskun jälkeen lahti täyttyi läheisen jäätikön jäästä. Kippari jakoi jäävahtivuorot, ettei mikään isompi järkäle painaisi ankkuriketjua tai jäät saartaisi venettä. Rami otti ensimmäisen vuoron, mutta se jäi siihen - väsymys painoi eikä pienten kimpaleiden rapina ja kolina veneen kylkeen häirinnyt. Aamulla vuorovesi oli vienyt jäät.

 

Läheinen jäätikkö jyrähteli kuin ukkonen. Lohkeavat kimpaleet ajelehtivat
vähitellen merelle.

 Aamu oli paitsi jäätön myös tyyni ja sumuton eli mitä parhain sää mennä maihin. Ennen rantautumista Rami opasti aseen käytössä. Reppuun pakattiin myös valopistooli ja käsisoihtu. Siis jääkarhun varalta. Maasto oli kumpuilevaa ja jokaisen kukkulan takana potentiaalinen karhu vaanimassa.

Täällä on puolalainen tutkimusasema (20 hlöä kesällä, 10 talvella) ja tapasimme jäätiköllä pari tutkijaa. Jääkarhuja ei ole tänä vuonna paljon, koska merijäätä - ja samalla hylkeitä - on vähän.
Iltapäivällä saunoimme ja tietysti oli pakko käydä kastautumassa, veden lämpö on 0,6 C, ilma 5 C.
Täältä jatkamme sään ja mielihalujen mukaan kohti Longyearbyenia, jonne on noin 100 merimailia. Siellä lienee gsm-yhteys. Mutta siihen asti: kaikki hyvin Mantalla.

Kohti Huippuvuoria

Mäkisen Rami saapui eilen illalla ja tänään tiistaina lähdemme pohjoiseen. Tarkoitus on pysähtyä ensin Karhusaarella. Matkaa on noin 350 nm. Sääennuste lupaa ensin myötätuulta, sitten lännen-lounaan puoleisia tuulia, jotka kääntyvät torstain paikkeilla vastaiseksi. Onneksi tuulenvoimakkuus on siedettävä, ehkä maksimissaan 10-15 m/s. Meidän pitäisi olla torstaina Karhusaarella, joten voimme jäädä sinne odottelemaan suotuisempia tuulia ennen kuin jatkamme. Karhusaarelta on Huippuvuorten eteläkärkeen noin 150 nm.

Jäätilanne Huippuvuorilla on hyvä, mikä tarkoittaa ettei jäätä juuri ole. Napajään reuna on pitkällä pohjoisessa ja itäpuoli on vapaa jäistä, joten saaren kierto onnistuu ainakin jään suhteen.

Kolmen valtion rajalla

Jos olisimme tienneet, että kolmen vation rajapyykille Pasvikiin on 120 kilometrin automatka, emme olisi lähteneet. Onneksi Kenneth mittasi matkan väärin. Pomppuisen ja pitkän ajon jälkeen oli ihana päästä patikoimaan 12 kilometrin matka rajalle ja takaisin. Pistäydyimme tietysti Suomessa.

Jorma soitti vaimolleen ja kertoi olevansa Suomessa.

Taustalla Norjan ja Venäjän välinen raja, Suomen ja Venäjän raja lähtee oikealle.

Norjan rajaa valvovat ihmiset, Suomen rajaa kamera.

Kuvia Barentsinmereltä

Plotterilla näkyy reitti Vienanmereltä Kirkenesiin.
Punainen risti on Arkangelin lähestymispoiju.

Men hvor er gutta? Inne o spise begg o econ!

 

Aika vaihtaa vieraslippu.

Taustalla No 7, jota ei kylläkään näy.

Hylje lepäili tukin päällä.

Kirkenesin satama. No 7 on virallisella vieraspaikalla (joita on yksi),
me tankkauspaikalla. Dieseliä saa torstaisin kahden tunnin ajan.
Senkin puolesta nappiajoitus: pääsimme tankkaamaan tulopäivän iltana.

Napapiirin pohjoispuolen purjehdusmuotia. Huom. kipparin jalkineet.

Eilen oli puuhapäivä: pyykit saatiin pesetettyä pesulassa (luksusta!), ruokatavarat inventoitiin, shortsit ja hellehatut stuuvattiin alimpiin lokeroihin ja lämpöasut otetttiin esiin, öljyt ja polttoainesuodatin vaihdettiin. Suodatin oli puhdas, vaikka olemme tankanneet satoja litroja venäläistä polttoainetta.
Tänään lauantaina lähdemme patikoimaan kolmen valtakunnan rajalle.

Kirkenes

Arkangel - Kirkenes 526 nm 3,5 vrk, keskinopeus 6,3 solmua! Kun köydet oli saatu kiinni Kirkenesin satamassa, tuli VHF:stä myrskyvaroitus. Ajoitus nappiin.

Alkumatka Vienanmerellä oli kylläkin moottorointia, mutta kun sitten alkoi tuulla, oli meno mitä parhainta. Oli ihana päästä avomerelle kolmen viikon jonossa kulkemisen jälkeen. Tuuli alkoi vastaisena, mutta kääntyi pian sivulle, laitamyötäiseksi ja viimeiset 50 mailia tultiin myötäista. Nopeus ei pudonnut juurikaan alle kuuden solmun. Osaksi tietenkin vuorovesivirta avitti.
Näimme Vienanmerellä (kun vielä oli tyyntä ja aurinkoista) ison parven maitovalaita, sekä aikuisia että harmaita poikasia. Lisäksi bongasimme jonkun selkäevällisen valaan (lahtivalas?), hylkeitä, delfiinejä, myrskylintuja, ruokkeja, kihuja. Vesi oli teräksen sinisen-harmaan sävyistä, ilma sumuinen ja harmaa. Tyypillistä pohjoisen keliä - napapiirin pohjoispuolella!

Onpa kiva olla suojaisessa satamassa, kuunnella tuulen ulvontaa ja sateen
ropinaa sisällä lämpimässä veneessä. Nettikin toimii veneeseen.

Nyt alkaa valmistautuminen Huippuvuorten purjehdukseen.